Onkohan jossain joskus tutkittu kaikki pelosta, traumareaktioista, muistinmenetyksestä, punastelusta ja sen sellaisesta — ja tapettu lapsia? Vai onko se orgaanisissa ihmisten välisissä taisteluissa syntynyttä tietoa? Opetetaanko kiusaamista?

Ihminen ei kai luonut koronavirusta, mutta rokotekriittisyyskö luotiin tai sitä ainakin ruokittiin? (Tunne salatun totuuden löytämisestä voi olla jännittävä ja temmata mukaansa.)

Onko naurettavaa sanoa, että pahuus on olemassa? Kelpaako tietoinen ja tarkoituksellinen epäreiluuden aiheuttaminen sen määritelmäksi? Täytyykö epäreiluuden olla tuntuva? Pitääkö henkilön nauttia tai herkutella epäreiluuden aiheuttamisella?

{Onko se ”rumasti käyminen” universaalin reilun ja epäreilun kiistäjille tai siitä irtisanoutuneille tai piittaamattomille?}

(Henkilön saaminen tekemään se itselleen ”pahuustekotyyppinä”? Ehkä pelkkä sillä leikittely, että hän ei vaan kuuntele neuvoja, joita ei anneta parhaalla mahdollisella tavalla? Tavallinen kouluhammaslääkäritilanne sellaisen lapsen kanssa, joka ei halua rautoja ja ”Johtuu siis kiusaamisen pelosta. Toisilta ihmisiltä ensimmäisen persoonan näkökentällä mahdollisesti tulevat vihamieliset sanat ovat saamassa sinut jättämään korjaamatta ulkonäköäsi. Ota se mitä oikeasti haluat vaikean välivaiheen kautta, äläkä anna tuollaisen rajoittaa elämääsi. Me ihmiset siis jakaudumme hyviin ja pahoihin.”? Onko ikinä epäilyttävää, jos joudut itse myöhemmin keksimään oikeat sanat itsellesi? Ihan kaikkea rumasti käymisen torjumattomuutta ei lasketa?)

Onko näillä asioilla väliä? Miten asioita arvotetaan täällä?