Libertaari ei kannata positiivisia oikeuksia. Ketään ei saa pakottaa auttamaan. Kaivoon pudonnutta ei ole pakko auttaa. Hänellä ei ole oikeutta tulla autetuksi. Hänellä on vain oikeus olla tulematta työnnetyksi kaivoon. Hyvä ajattelee, että olisi väärin olla auttamatta. Hän joutuu myös tekemään päätöksen auttaa mahdollisimman paljon.

Ottaako libertaari olemassaolon mieluummin henkilökohtaisena erämaaselviytymisenä kuin työnä muiden auttamiseksi? Olemassaolossa on varjopuolia tarpeeksi ilman, että joudut uhraamaan itsesi muiden auttamiseksi? Mahdollisimman monen auttaminen tekisi elämän mahdottomaksi? Edes onnekkaat eivät saisi nauttia olemassaolosta? Sitä ei olisi silloin kellään? Pitäisikö kaikkien koko ajan vai etsiä kärsiviä autettavaksi? Eihän mitään rajanvetoa auttamisen määrän suhteen voida tehdä? Onko sellainen kuitenkin jo tehty ja olisiko koko asia tutkimuskysymys? Voidaanko kärsimystä torjua verovaroilla ja työllä?

Miksei oikeisto vastusta tukia joutilaille, mutta kannata parasta mahdollista lastensuojelua, varhaiskasvatusta ja koulua, maksoi se mitä maksoi?

Mitä mahdollisimman iso auttaminen tarkoittaisi? Auttamiskyky ei saisi heikentyä tai vaarantua. Eikä kaikista palkinnoista luopuminen ehkä olisi tarkoituksenmukaista. Palkitsemisen kulttuurilla on arvoa. Säilyisivätkö rikkaat rikkaina?

Tulonsiirrot eivät haihdu kokonaan inflaationa ilmaan. Haihtuisiko tyhjästä pankkitileille siirretty raha ainakaan, jos kysyntä laskisi toisaalla jonkin muun häirinnän kuin verotuksen kautta? Joissain tilanteissa tulonsiirto voi vähentää kärsimystä.

Paljonko mahdollisimman hyvä elämä kaikille ihmisille maksaisi? Missä määrin maailman voisi rakentaa valmiiksi?